Ryhdikkäämpi Turku tarkoittaa Turkua, joka uskaltaa olla ylpeä itsestään. Se tuntee oman historiansa ja asemansa. Samalla ryhdikkäämpi Turku uskaltaa pää pystyssä kantaa vastuuta päätöksenteossa. Sellainen Turku tekee päätöksensä avoimesti ja kertoo rehellisesti kaupunkilaisille päätöksenteon taustoista. Ryhdikkäämpi Turku uskaltaa tehdä päätöksiä, jotka kantavat hedelmää vuosien ja vuosikymmenien päästä.
Turun tulee ottaa sille kuuluva asema maamme kaupunkina numero kaksi!
Tärkein päätöksentekijä Turussa istuu juuri siellä näyttöruudun toisella puolella.

Äänestämällä kunnallisvaaleissa Turun kaupunginvaltuustoon sellaiset valtuutetut, jotka uskaltavat tehdä turkulaisten kannalta oikeita päätöksiä ja uskaltavat kantaa vastuun huonoista päätöksistä olet vaikuttamassa meidän kaikkien turkulaisten tulevaisuuteen.
Näillä sivuilla voit tutustua mielipiteisiini Turun kehittämisestä.
Kunnallisvaaliehdokkaasi,
Christian Perheentupa